top of page

Muki ja lautanen -aamiaissetti

Tällä kahden kerran kurssilla pääset tekemään itsellesi ihan oman mukin ja lautasen.


Kurssin kuvaus

Tällä kahden kerran kurssilla pääset tekemään itsellesi ihan oman mukin ja lautasen, tai mahdollisesti jopa kaksi settiä! Kurssin tavoitteena on muovailla vapaasti käsin tai muotteja apuna käyttäen muki ja lautanen. Kurssin aluksi käymme läpi perustekniikat saven muovaamiseen ja opettaja auttaa koko kurssin ajan. Voit siis tulla mukaan vaikka sinulla ei olisi aiempaa kokemusta savitöistä. Toisella kerralla pääset itse lasittamaan raakapoltetut työt valitsemallasi lasitteella. Lasittaminen on tärkeä osa keramiikan valmistusprosessia. Aluksi käydään läpi lasitteita ja erilaisia lasitustapoja, ja suunnitellaan yhdessä työn lasittaminen. Kurssin aikataulu To 12.3. klo 17.30-20.30 (savityöt) To 26.3. klo 17.30-20 (lasitus) Huomaathan, että ensimmäisen ja toisen (lasitus) kurssikerran välillä on kahden viikon tauko. Kurssin hinta sisältää kaksi kurssipäivää sekä materiaalit. Valmistetut savityöt poltamme kurssin päätyttyä. Työt ovat noudettavissa pajalta myöhemmin sovittavana ajankohtana. Kurssi toteutetaan kun osallistujia on vähintään 4 hlöä. Mikäli maksat kurssin ePassilla, valitse kassalla maksutavaksi "manuaalinen maksutapa" ja suorita maksu ePassi sovelluksessa.


Osoite

  • Kelantie 2, Kuusamo, Finland


FI Euroopan unionin osarahoittama_WHITE.png

Yhteystietomme.

Kuusavi Oy

Puhelin

Kelantie 2

93600 Kuusamo

Yksityisyys ja evästeet

Kurssien ja jäsenyyden ehdot

  • Instagram

Kuvat, ilme ja nettisivut www.akphoto.fi

bottom of page